ALOITA NYT

Arkiruokahaaste

ravinto äitiys

Hei kaikki! 

Ruuhkavuosiarjessa tulee välillä mentyä siitä yli, missä aita on matalin. Käytännössä meidän perheen kohdalla se tarkoittaa aina välillä valmisruokia. Ystäväni haastoi minut pitämään viikon mittaisen (tai no, tiistaista perjantaihin) arkiruokahaasteen. Haasteen tavoite oli tehdä joka päivä itse ruoka, eli olla käyttämättä eineksiä. 

Haaste meni siinä mielessä hyvin, että valmistin joka päivä simppelin ruoan koko perheelle itse. Täytyy tosin myöntää, että jos kyseessä ei olisi ollut haaste, olisin jo perjantaina antanut periksi, sillä viikko oli melko hektinen. 

Lupasin jakaa arkiruokareseptini teidän iloksi, jos niistä vaikka löytyisi joku uusi ruoka arkeen vaikka just sulle! :)

Tiistai - Sitruunainan broilerpasta

Tää on yks meidän perheen lempiruoista. Ja älyttömän helppo valmistaa. Muistan bonganneeni ohjeen monta vuotta sitten jostain ruokaohjelmasta ja lukemattomien valmistuskertojen kautta siitä on tullut sellanen, mikä se nyt on.

Meidän lapset syö mielellään pastaa, perunaa käytetään melko vähän. Täysjyväpasta ja -riisi on molemmat meidän peruslisukkeita. 

Ainekset: 
(4 annosta)
 
400 g broilerin rintafileetä
0,5-1 dl oliiviöljyä
0,5-1 dl sitruunamehua
400 g täysjyväspagettia
1 ruukku persiljaa
0,5 dl parmesan-juustoa
suolaa ja pippuria oman maun mukaan

Leikkaa broilerin rintafilee paloiksi. Paista pannulla. Sekoita sitruunamehu ja oliiviöljy keskenään, sekoittaessasi tarkista maku. Käytä sitruunamehua hieman vähemmän kuin oliiviöljyä. Lisää sitruunamehu-oliiviöljyseokseen silputtu persilja.
Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada spagetista vesi pois. Yhdistä spagetti, sitruunamehu-oliiviöljyseos ja sekoita joukkoon parmesan. Mausta suolalla ja pippurilla. Raasta parmesan-lastuja vielä annoksen päälle.

 

Keskiviikko - Makaronilaatikko hernerouheella

Lapsiperheiden klassikko, makaronilaatikko, piti ilman muuta mahduttaa tähän viikkoon. :) Oikeesti se on ihan super kätevä ruoka, koska siitä riittää useammaks päiväks ja kaikki tykkää! Tää ohje on alunperin netistä Myllyn Paras -sivuilta. Oon itse tuunannuty sitä oman maun mukaan ja lisään siihen mm. hernerouhetta. 

noin 4-6:lle

400-500g täysjyvämakaronia
400 g jauhelihaa
1/2 dl hernerouhetta (liota pakkauksen ohjeen mukaan)
1 sipuli
1-2 tl suolaa
1-2 tl currya
7 dl maitoa tai lihalientä (HUOM! Jos et keitä makaroneja, käytä 1 litra nestettä)

Lisää hernerouhe keitettyyn veteen pakkauksen ohjeen mukaan (jos et käytä hernerouhetta, tän kohdan voit unohtaa). Keitä makaronit. Ruskista jauheliha ja sipuli pannulla paistamalla. Mausta kypsä jauheliha.

Kaada kerroksittain makaroneja, jauhelihaa ja hernerouhetta voideltuun vuokaan. Sekoita kananmunat ja maito (tai lihaliemi) ja kaada vuokaan. Kypsennä 200c uunin alatasolla noin 1 tunti. 


Torstai - Eilistä makaronilaatikkoa ja lohimedaljonkeja

Torstaina lapset söivät edelleen makaronilaatikkoa. Mies oli ostanut kaupasta meille aikuisille lohimedaljongit, jotka paistettiin ja syötiin salaatin, porkkanan, kurkun, pinaatin ja erilaisten siementen sekä kaikkien mahdollisten yrttien mitä kotoa löytyi kanssa. Kastikkeena käytettiin sitruunan mehua ja oliiviöljyä. 

Pyrin syömään kalaa useita kertoja viikossa ja lohi on ollut kautta aikojen mun suosikkikalani. Lohimedaljongit ja salaatti tai vaihtoehtoisesti keitetyt perunat, porkkanat ja parsakaali kuuluvatkin koko perheen perusruokiin. 


Perjantai - Itsetehty arkipesto & pennepasta

Tän ohjeen bongasin kesällä Hesarin kuukausiliitteestä. On Samae Koskisen perheen lemppari ja kertaheitolla siitä tuli myös yks meidän perheen lemppareista. Mua miellyttää simppelit reseptit, joiden avulla saadaan konstailemattoman hyvää arkiruokaa laadukkaista raaka-aineista. Ja tää on just sellainen!

Ainekset: 
(kolmelle)

250g pastaa

Pesto:
kourallinen pinjansiemeniä
1 ruukku basilikaa
1/2 sitruuna
1 valkosipulin kynsi
parmigiano reggianoa ja/tai kovaa pecorino-juustoa
oliiviöljyä
suolaa

Peston ehtii valmistaa pastan kiehuessa, ainakin useimmiten. Laita siis vesi kiehumaan, lisää suolaa ja keitä pasta ohjeen mukaan.

Tee pesto. Paahda pinjansiemeniä pannulla. Murskaa paahdetut siemenet veitsellä pienemmiksi, näin saat mukavaa suutuntumaa pestoon. Änkeä basilika mortteliin (jätä paksuimmat oksat pois), lisää valkosipulinkynsi (halutessasi) ja muutama merisuolakide ja survo muodottomaksi. 

Ota iso kulho ja yhdistä aineet, purista mukaan puolikkaan sitruunan mehu. Raasta juusto mukaan ja lisää öljy. Käytä hyvää öljyä, nimittäin huonolla öljyllä voi sössiä koko homman. Maista pestoa - tässä kohtaa on vielä mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen.

 

Tutustu valmennuksiimme:

Katso kaikki valmennukset