Oranssi loppu väkivallalle!

Marraskuun 25. päivä alkoi YK:n kampanja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Kampanja kestää 10.12. asti. Kampanjan tunnusväri on oranssi.
Naisten kokema väkivalta on hälyttävän yleistä. On maita, joissa 70% naisista on kokenut väkivaltaa. Koronapandemian aikana tilanne on pahentunut entisestään.
Suomessa tilanne on parempi sikäli, että väkivalta on kriminalisoitu ja uhreille on saatavissa apua.
Jos olet tilanteessa, jossa koet fyysistä tai henkistä väkivaltaa tai sen uhkaa, hae heti apua! Älä jää yksin! Älä vaikene! Äläkä missään tapauksessa häpeä! Naiset kaikissa sosiaaliluokissa joutuvat väkivallan kohteeksi eikä siinä ole yhtään mitään hävettävää!
Muista myös, että kehosi on sinun eikä kenelläkään ole oikeutta rikkoa rajojasi.
Tutustu tähän Naistenlinjan
Me Nordic Fit Mamassa olemme sitoutuneet kaikin tavoin edistämään naisten hyvinvointia. Perustajamme Riina Laaksonen valittiin kansainvälisen naisten yrittäjäpäivän (WED) ensimmäiseksi Suomen lähettilääksi. Eräs WEDin tavoitteista on naisten nostaminen köyhyydestä. Juuri köyhyys ajaa väkivaltaisuuteen ja pitää naiset vaarallisissa suhteissa. Katso tästä tallenne Suomen ensimmäisestä WED-tapahtumasta. Käy myös WED Suomen Facebook-sivuilla tutus