Katin tarina: vaihdevuosien tunnelista vapauteen

Olen Kati Reijonen, 61-vuotias muotoilutohtori, kirjailija,  meditaatio-ohjaaja ja kolmen jo aikuisen lapsen äiti. Elän parhaillaan post-menopaussivaihetta. Voin rehellisesti sanoa, että voin nyt paremmin kuin koskaan.

Ollessani 47-vuotias kuukautiskiertoni muuttui hyvin epäsäännölliseksi. Lopulta kuukautiset eivät loppuneet ollenkaan vaan tiputtelu jatkui. Menin gynekologille, joka passitti minut suoraan sairaalaan. Kohtuni seinämät olivat täynnä verta. Olin vaarassa saada suoranaisen verensyöksyn.

Sairaalassa hemoglobiini testattiin. Se oli 71. Syystä, joka on jäänyt minulle epäselväksi, minua ei otettu sisään sairaalaan eikä minulle tehty gynekologin suosittamaa kaavintaa. Jäin kahdeksi viikoksi kotiin “seuraamaan tilannetta”. Lopulta tuttu gynekologi soitti suoraan HYKSiin ja vaati, että minut hoidetaan.

Pääsin lopulta kaavintaan ja sain hormonikierukan. Vointi koheni välittömästi. Hemoglobiini oli seuraavassa mittauksessa 130.

Kukaan ei missään vaiheessa kertonut minun olevan vaihdevuosissa. Olin siinä uskossa (kuten näköjään useimmat), että vaihdevuodet tulevat, kun kuukautiset loppuvat. En tiennyt mitään pre-, ja perimenopaussista enkä siitä, että laskeutuminen menopaussiin saattaa kestää kymmenenkin vuotta. En tiennyt, että vaihdevuosioireet ovat pahimmillaan nelikymppisenä, kuukautisten vielä tullessa. 

Hormonikierukka sisältää progesteronia, joka auttaa juuri siihen vaivaan, josta kärsin: kohdun limakalvojen paksuuteen. Se ei sisällä estrogeenia. Siksi onkin mielenkiintoista, että selvisin lopusta perimenopaussistani melko vähäisin oirein.

Hormonikierukka lopetti kuukautiset. Se oli minulle juhlan paikka. MInulla oli lyhyt kierto ja runsaat kuukautiset. Tuntui, että elämä oli pelkkiä kuukautisia. Niistä vapautuminen oli ainoastaan hyvä asia.

Jälkikäteen minun on vaikea muistaa, millaisia oireita estrogeenin väheneminen minulle aiheutti. Muistan kyllä aallot, mutta ne olivat enemmän lämpimät kuin kuumat. Opettelin ajattelemaan ne trooppisten laineiden pyyhkäisynä. Univaikeuksia minulla oli, samoin mielialavaihteluita. Särkyjä oli myös, mutta en osannut yhdistää niitä estrogeenin vähenemiseen. Limakalvojen ohenemisen ja kuivumisen olen huomannut vasta muutaman vuoden.

Viidenkympin tienoilla elämässäni tapahtui paljon mullistuksia. Erosin pitkästä liitosta, menetin työpaikkani ja poikani sairastui vakavasti. Jälkikäteen on vaikea sanoa, mikä olo johtui estrogeenin vähenemisestä ja mikä elämäntilanteesta. Onnenkantamoinen on, että vaikeuksieni keskellä aloin etsiä apua elämänhallintaan. Löysin meditoimisen. Se oli suureksi avuksi navigoidessani uuden elämäni tuntemattomilla vesillä. 

En ole koskaan tuntenut vetoa liikunnan harrastamiseen. Koko ajatus on stressannut minua. Olen kuitenkin Nordic Fit Mamassa työskenneltyäni oppinut, että tässä iässä ei oikein enää ole vaihtoehtoja. Koska en synnytysten jälkeen ole jumpannut vatsa- ja lantionpohjalihaksiani (kukaan ei kertonut, että olisi pitänyt) ja koska olen siksi kärsinyt kohdunlaskeumasta ja virtsankarkailusta, olen nyt aloittanut Riinan ohjauksella treenit. Ne innostivat minut jatkamaan ja nyt myös joogaaminen on tullut osaksi rutiinejani. Joskus lipsun mutta koska kärsin lipsumisen seurauksista, palaan ennemmin tai myöhemmin joogamatolle. Palkinnoksi saan sitten katsoa Netfixiä.

Onnekseni meillä on myös ollut koira. Se on pakottanut minut säännöllisille lenkeille. Meidän koiramme ovat olleet vaativaista sorttia. Ne vaativat vähintään kolme reipasta lenkkiä päivässä. 

Syön ainakin omasta mielestäni melko terveellisesti, koska en pidä makeasta enkä suolaisesta enkä syö enää juuri eläinkunnan tuotteita, eettisistä syistä johtuen. En myöskään pidä ähkyn tunteesta. Syön siksi vähän kerrallaan. Tuoreita vihanneksia ja marjoja voisin kyllä syödä enemmän. Alkoholia juon silloin kun mieli tekee ja vain niin paljon kuin pää kestää eli enintään esimerkiksi kaksi lasillista viiniä. Uskon, että kaikki se, mikä tekee onnelliseksi ja tuntuu hyvältä, on terveellistä. Meditoimisen myötä olen tullut tietoisemmaksi kehoni tarpeista. Uskon, että se kertoo minulle, mitä tarvitsen.

Suurin haaste elämässäni on ollut stressi. Minulla on taipumusta murehtimiseen, mistä on ollut seurauksena verenpaineen kohoilu. 

Minun tarinani on osoitus siitä, miten huonosti vaihdevuosia tunnetaan. Esimerkiksi Suomen virallisissa Käypä hoito-suosituksissa niitä ei mainita lainkaan. Gynekologikäynneillä ei yleensä tule sen enempää jutelluksi ja netti on täynnä ristiriitaista tietoa. On vaikea erottaa faktat mielipiteistä. 

Olisi myös ollut ihanaa, jos joku olisi sanonut sen, minkä nyt tiedän: elämä ei lopu kuukautisten loppumiseen. Vaihdevuosioireet voivat olla hankalat mutta se on juuri niinkuin kirjailija Katariina Romppainen sanoo YLEn dokumentissa “Menov*tunpaussi” (2019): vaihdevuodet ovat pimeä tunneli mutta se johtaa vapauteen. 

P.S. Teen myös puhekeikkoja vaihdevuosi-aiheesta. Olethan yhteydessä mikäli haluaisit minut vieraaksesi tilaisuuteesi kertomaan omaa tarinaani ja antamaan vinkkejä oireiden hallintaan. 

-Kati Reijonen
[email protected]