ALOITA NYT

Asiakastarina: Petran tarina - kaksosten äitikin ehtii jumpata

asiakastarina lantionpohjan lihakset synnytyksen jälkeen äitiys

Olen Petra, 27-vuotias esikoiskaksosten äiti. Taustalta löytyy nuoruuden 13 vuoden taitoluistelu-ura, mutta 20 ikävuoden jälkeen varsinaista treenaamista ei ole ollut, vain hyötyliikuntaa ja koiran kanssa ulkoilua. Teen hyvin fyysistä työtä, jolloin oma jaksaminen on todella tärkeää. Raskausaika oli rankkaa ja jouduinkin jäämään töistä pois jo rv 20. Palauduin kuitenkin alatiesynnytyksestä mielestäni hyvin ja elämä jatkui normaalina: jaksoin tehdä asioita ja koin voivani hyvin.  

Lähdin Nordic Fit Mama -kuntoutusohjelmaan mukaan avoimin mielin. Selkävaivoja oli ollut jonkin verran, varsinkin pidempien lenkkien jälkeen. (Alaselän kipua/jumia). Huomasin myöskin ryhtini olleen hieman kasassa. Treenit on ollut todella helppo sovittaa ajoittain erittäinkin kiireiseen arkeen kahden pienen vauvan kanssa. Päikkäriajat ovat olleet loistavia hetkiä itsensä huoltamiseen ja useita liikkeitä on ollut helppo yhdistää ihan arkiseen tekemiseen. Lepopäiviksi löytyy mielenkiintoisia ja tarpeellisia moduuleja luettaviksi, niistä olen tykännyt suuresti!

Aloitin ohjelman lantionpohjan lihasten löytämisellä ja niiden kevyellä treenaamisella. Tässä vaiheessa en huomannut mitään suurta eroa entiseen. Päivien kuluessa liikkeiden tekeminen kuitenkin helpottui ja alkoi tuntumaan luonnollisemmalta. Ajattelin lantionpohjan lihasteni olevan hyvässä kunnossa, mutta totesin että niitäkin voi aina vahvistaa. Treeniviikkojen edetessä liikkeisiin on saatu lisää tehoa ja ne ovat kattavasti vuorotelleet voiman ja nopeuden välillä. Jo nyt huomaan saaneeni nuo pienet liikkeet mukaan arkisiin asioihin kuten kävelyyn ja nostamiseen. Varsinkin vauvojen kanssa nostoja tulee päivän mittaan paljon. Alkuun sain lihakseni myös jumiin. Apu löytyi kuitenkin jo seuraavien päivien ohjelmista, joissa kerrottiin hyviä liikkeitä lihasten rentoututtamiseen. En olisi koskaan uskonut, että lantionpohjan lihaksissa voi tuntea jumitusta niin voimakkaasti. Rentoutustreenit kuitenkin auttoivat ja homma jatkuivat hyvällä mallilla. Kesän parin viikon aikana otin hieman rennommin näiden jumppien kanssa, mutta pidin arjessa jo rutiineiksi muodostuneet liikkeet osana päiviäni. En tiennyt ennen kurssin aloitusta mitään vatsalihasten erkaumasta, oliko minulla sitä vai ei. Sekin opastettiin itse löytämään ja minulla se oli kunnossa. Tieto oli huojentava! 

Nykyään lenkkeillessäni selkäni ei enää jumiudu niinkuin aiemmin. Uskon tämän ohjelman ja juuri lantionpohjan lihasten vahvistumisen olleen siihen iso apu, sillä olo alkoi ennen valmennuksen aloitusta olemaan tukala. Harmitti suuresti, kun halusi tehdä vaunulenkkejä muttei pystynyt kovien kipujen vuoksi. 

Kärsin myös kovista niskakivuista, jotka oireilevat pahimmillaan kovana päänsärkynä. Ohjelma on antanut vinkkejä yläselän, hartioiden ja niskojen kevyeen treenaamiseen ja vetristämiseen. Tykkään erityisen paljon keppijumpasta ja se onkin helpottanut niskajumejani. Kun jaksan tehdä liikkeet säännöllisesti, huomaan hartioideni rentoutuvan päivän rasituksista ja näin vähentävän jumien muodostumista. 

Tällä hetkellä koitan keskittyä ryhdin parantamiseen. Siinäkin olen edistynyt, mutta ihan maalissa ei vielä olla. Liikkeet alkavat kuitenkin tuntua hyviltä ja huomion kiinnittäminen kasassa seisomiseen tai huonosti istumiseen on helpottunut. 

Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen, että sain mahdollisuuden lähteä tähän mukaan. Luulin voivani hyvin, mutta uusia puolia itsestä on löytynyt paljonOlen saanut apua ikäviin vaivoihin, jotka vaikuttivat jokapäiväiseen elämääni negatiivisesti. Ohjelma on mielestäni hyvä, koska se on helppo sovittaa jokaisen erilaiseen arkeen ja rytmiin. Uskon kaikkien voivan vain hyötyä tästä, sillä lähdin itse mukaan ilman sen suurempia ongelmia omaavana tyyppinä. Iso plussa tulee siitä, että tästä on helppo omaksua juttuja ihan jokapäiväiseen elämään myös ohjelman loputtua. Ainakin omaan arkeeni nuo muutamat jutut ovat vakiintuneet todella mukavasti. Odotan innolla mitä loppu treeniohjelma tuo tullessaan! 

Terveisin,

Petra

PS. Lue lisää Kuntouta keskivartalo -valmennuksesta.

Tutustu valmennuksiimme:

Katso kaikki valmennukset