ALOITA NYT

Itsensä mittaaminen – Miten hyödyntää laboratoriokokeita oman terveyden edistämisessä?

vieraskynä
Puhti mittaukset äideille

Vieraskynä: Puhti

Omaehtoinen terveyden mittaaminen lisääntyy. Kehon kuunteleminen on yksi hyvinvoinnin trendi, mutta kaikkea se kehokaan ei osaa meille viestiä. Missä tilanteissa lähetteettömissä laboratoriokokeissa voi olla mielekästä käydä? Mitä arvoja voi ja kannattaa seurata itsenäisesti? Ja ennen kaikkea, minkälaisia muutoksia tulosten perusteella kannattaa tehdä elintapoihin terveyden edistämiseksi?

Itsensä mittaaminen on yleistynyt huomattavasti viime vuosina ja erilaisten mittausten käyttäminen on nykyään uusi normaali tapa huolehtia omasta terveydestä. Monelle esimerkiksi sykkeen, unen, verenpaineen, vyötärönympäryksen tai askelten mittaaminen on jo arkipäivää. Myöskään omien veriarvojen seuraaminen ei ole enää pienten harrastelijaryhmien toimintaa.

Mittaaminen ei liity enää pelkästään sairauksien etsimiseen, vaan muun muassa myös elintapasairauksien ennaltaehkäisyyn. Mittaaminen voi toimia myös motivaation lähteenä, kun muutoksista on tehty seurattavia!

Tutkimukset voivat paljastaa esimerkiksi orastavan esidiabeteksen, hieman koholla olevat kolesteroliarvot tai alhaisen D-vitamiinitason. Tällöin tilanteeseen on usein vielä helppoa tehdä itse muutoksia esimerkiksi kiinnittämällä huomiota ateriarytmiin sekä käyttämiinsä rasvoihin, keventämällä ruokavaliota tai ottamalla ravintolisän käyttöön. Nämä ovat asioita, joihin jokainen voi vaikuttaa elintapavalinnoillaan. Elintapasairauksien etenemiseen on usein helpointa tarttua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa! Tunnetusti ei kannata odotella, että menisi lääkäriin vasta pää kainalossa. 

 

Oman terveyden seuranta on tehty helpoksi

Puhti on palvelu, joka mahdollistaa omien arvojen seuraamisen ilman lääkärin lähetettä. Tutkimukset tilataan verkosta ja näytteenotossa voi käydä ympäri Suomen Mehiläisen laboratorioissa. Tulokset esitetään selkeällä ja helppolukuisella Oma Puhti -raportilla. Raportilta on helppoa nähdä, mitkä tulokset ovat viitearvoissa ja mitä tutkimukset mittaavat. Palvelun ja tutkimuspakettien kehityksessä on ollut mukana useita kokeneita lääkäreitä. Tarvittaessa on aina helppoa kääntyä testien jälkeen lääkärin tai hoitajan puoleen, jos herää esimerkiksi epäilys sairaudesta tai on oireita.

Mittaamisen ohella tärkeää on tietysti myös se, mitä mitatulla datalla tehdään. Oleellista on tehdä tarvittavat muutokset elintapoihin, kuten liikuntatottumuksiin sekä ruokavalioon, jotta arvoissa nähdään haluttuja muutoksia.

Oma Puhti -tulosraportin kautta saatkin myös paljon lisätietoa, sekä vinkkejä arvojen ja terveyden parantamiseksi. Tutkimusten jälkeen voit jatkaa tarvittaessa hoidon pariin tai valmennuksiin. Perusterveyden mittaukset ja esimerkiksi liikunnan lisääminen Nordic Fit Maman valmennuksilla yhdessä ovat hyvä suunta oman terveyden edistämiseksi!

 

Mitä arvoja voisi olla mielekästä mitata?

Puhti-terveystarkastus auttaa tarkistamaan, miten elimistösi voi ja tekemään parempia valintoja sekä saamaan käsityksen omaan hyvinvointiin ja vireystilaan vaikuttavista tekijöistä.  Tutkimuspaketti sisältää 30 elimistön tilasta kertovaa mittaria. Mukana on muun muassa täydellinen verenkuva, kolesterolit, verensokeri, D-vitamiini, ferritiini, tulehdustila sekä kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toimintaa heijastelevat tutkimukset. Lisäksi löydät Puhdilta yksittäisiä testejä ja monia eri tarpeisiin koottuja tutkimuspaketteja, kuten raskautta suunnittelevan tai kasvissyöjän laboratoriokokeet.

Yleinen syy tutkimuksiin hakeutumiseen on esimerkiksi vitamiinitasojen ja rautavarastojen tilanteen tarkistaminen. Yksinkertaistettuna raudanpuutos tarkoittaa tilaa, jossa rautaa ei saada ravinnosta riittävästi, rautaa ei imeydy riittävän hyvin tai sitä menetetään liikaa.

Raudanpuute on yleistä naisilla ja se koskettaa erityisesti hedelmällisessä iässä olevia naisia kuukautisten vuoksi. Raskaus lisää raudan tarvetta. Rautavarastoista huolehtiminen jo ennalta auttaa pysymään virkeänä ja terveenä, sillä alhaisten rautavarastojen korjaamisella voidaan ehkäistä raudanpuuteanemiaa. Ferritiini kertoo varastoidun raudan määrästä ja hemoglobiini puolestaan paljastaa anemian.

Mittaukset voivat paljastaa joskus myös yllätyksiä. Varsinkin alhainen D-vitamiinitaso on yllättänyt monet. D-vitamiinia saadaan pääasiassa auringosta ja D-vitamiinia suositellaankin lisäravinteena lähes kaikille meille pimeässä Suomessa asuville. Useille on kuitenkin tullut yllätyksenä, että kevään mittaan lisääntynyt auringonvalo ei ole nostanut D-vitamiinitasoja riittävästi. Vaikka D-vitamiinia lisätään myös tiettyihin elintarvikkeisiin, voi ravintolisä olla silti tarpeellinen.

Tutkimuspaketeissa selvitetään myös esimerkiksi kilpirauhasen, maksan ja munuaisten toimintaa! Tutustu testipaketteihin ja valitse itsellesi sopivin.

 



Tutustu valmennuksiimme:

Katso kaikki valmennukset