ALOITA NYT

Stressitesti äideille

stressinhallinta äitiys
Stressitesti äideille

Stressi on mukana elämässä monessa kohtaa. Kun perheeseen syntyy uusi perheenjäsen, se on stressitekijä koko perheelle, vanhempia ja lapsia myöten. Tässä kohtaa olisi tärkeää tunnistaa stressin oireet itsessään ja ymmärtää kumppanin stressiä, jotta kumpikin voisi antaa toisilleen ymmärtävää ja joustavaa tukea. Näin hyvä vuorovaikutus, sekä tunneside kantaisi koko perhettä yhdessä eteenpäin.

 

Stressi voi ilmetä monin eri tavoin

On hyvä tunnistaa, miten juuri sinun stressisi ilmenee. Psyykkisinä oireina voi ilmetä mm:

  • ahdistusta
  • vaikeuksia päättää asioista
  • ärtymystä
  • aggressiota
  • hermostunutta ja levotonta olotilaa
  • kaventunutta ajatusmaailmaa
  • itkuherkkyyttä
  • hallinnan tunteen puutetta
  • kärsimättömyyttä

Ajatukset voivat pyöriä negatiivista kehää ja niistä voi olla vaikea irrottautua. Mieltä voi olla vaikea saada rauhoittumaan ja tämä voi tulla esiin myös nukkumaan käydessä tai yöllä herätessä. Ajatukset sinkoilevat sinne-tänne.

Stressin fyysisiä oireita voivat olla mm:

  • erilaiset tulehdustilat
  • jatkuvat sairastelukierteet
  • erilaiset kiputilat
  • selkäkivut
  • suolisto-ongelmat
  • ruokahaluttomuus (myös psyykkinen)
  • päänsärky
  • niska-hartiakivut
  • verenpaineen nousu
  • sykkeen kohoaminen
  • pinnallinen hengitys, joka voi lisätä erilaisia jännitystiloja elimistössä
  • iho-ongelmat

Jotta pystyt huomaamaan stressin merkit ajoissa, on sinun osattava pysähtyä itsesi pariin ja kuunneltava mitä mielesi ja kehosi sinulle kertovat. Millaisia psyykkisiä tai fyysisiä oireita stressi sinulle aiheuttaa. Kun tunnistat nämä merkit, pystyt puuttumaan stressitekijöihin ajoissa ja näin hallitsemaan niitä paremmin. 

 

Stressi / ylivireystesti

Merkitse kuinka monesta alla olevasta väittämästä tunnistat itsesi.

  • Tunnit vuorokaudessa ei riitä?
  • Ajatukset sinkoilevat sinne tänne, etkä saa niitä rauhoittumaan?
  • Tehtävää on koko ajan?
  • Sinusta on vaikea pysähtyä ja olla tekemättä mitään?
  • Et saa oikein mitään aikaiseksi tai asiat jäävät kesken?
  • Tunnet olevasi väsynyt koko ajan, eikä energia riitä mihinkään?
  • Olet herkästi itkuinen?
  • Hermostut helposti?
  • Sinusta on vaikea saada hyvää vastavuoroista keskustelua aikaiseksi kumppanin kanssa?
  • Seksuaalinen halukkuus on vähäistä tai sitä ei ole ollenkaan?
  • Sinulla on usein iloton olo?
  • Sinun on oltava koko ajan menossa tai sinun on vaikea lähteä yhtään minnekään?
  • Omaa aikaa ei ole riittävästi tai ollenkaan?
  • Muisti on alkanut takkuilla?
  • Et pysty keskittymään yhteen asiaan kerrallaan?
  • Sinun on vaikea saada kehoosi rauhallista rentouden tunnetta?
  • Sinulla on koko ajan älylaite kädessä tai ryntäät heti katsomaan viestit ym.?
  • Palautumisen resurssit ja hetket ovat vähissä?
  • Päivissä tuntuu olevan liikaa erilaista silppua ja keskeytyksiä, jotka saavat stressitasosi nousemaan?

Stressi on loppujen lopuksi pohjasyynä hyvin monille erilaisille sairauksille, ihmissuhdeongelmille ja tyytymättömyydelle omaa elämää kohtaan. 

Moni elää pitkittyneen stressin alla ja tunne voi olla jo niin tuttu, että sitä pidetään normaalina. Pitkään jatkuneessa stressitilassa hermoston toiminnot ovat ylivirittyneet liian pitkäksi aikaa ja mikä ei ole ihmiselle hyväksi. Ihmisen mieli ja keho ei jaksa sellaista pitkään. 

Mikäli tunnistit itsesi useammasta kuin kolmesta kohdasta, niin sinun olisi tärkeä kiinnittää nyt huomiota omaan hyvinvointiisi. 

Stressinhallintamenetelmiä opettelemalla opit vähentämään kuormitustasi ja lisäämään ja vahvistamaan palautumistasi ja löytämään itsellesi sopivat palautumisen tavat. Lisäät myös hallinnan tunnetta elämääsi, mielenrauhaa sekä energiaa ja siten pystyt kohtaamaan myös läheisesi paremmin. 

 

Kirjoittaja on stressinhallinnan valmentaja Maria Rautava. Stressinhallinnan keinoja ja stressin tunnistamista ja sen purkamista, myös kehollisesti, opettelemme Nordic Fit Mama 2 - Treeni, ravinto ja hyvinvointi verkkovalmennuksessa, jonka asiantuntijatiimiin Maria Rautava kuuluu. 

Tutustu valmennuksiimme:

Katso kaikki valmennukset