ALOITA NYT

Keinoja ryhdin parantamiseen arjessa

hengitys itsetunto raskaus ryhti synnytyksen jälkeen vatsalihasten erkauma
Ryhti raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen

Ryhti on asia, johon arjen keskellä helposti unohtaa kiinnittää huomiota. Ja joskus tuntuu, että arjen murheet suorastaan painavat ihmisen kasaan. Hyvään ryhtiin kannattaa panostaa, sillä ryhdillä on valtava merkitys koko kehon toiminnalle. 

Raskausaikana kasvava vatsa muuttaa ryhtiä ja kehon painopistettä. Kehon kannatteleminen muuttuu työläämmäksi. Ryhti ei välttämättä automaattisesti palaudu normaaliksi synnytyksen jälkeen, sillä keho on tottunut pikkuhiljaa raskauden edetessä muuttuneeseen asentoon. Onkin hyödyllistä opetella hahmottamaan kehoa ja ryhtiä uudelleen raskauden jälkeen, sillä hyvä ryhti auttaa ja ohjaa lihaksia toimimaan tarkoituksenmukaisella tavalla sekä vaikuttaa melkoisesti jopa itsetuntoon.

 

Lähes 80% äideistä kärsii niska-hartiaseudun kivuista

Lysyssä oleva ryhti yhdistettynä huonoihin kantamis- ja nostoasentoihin saattaa altistaa erilaisille kiputiloille. Analysoimme asiakkailtamme saamiamme vastauksia (n = 2777) ja lähes 70% kertoi kärsivänsä selkäkivuista ja lähes 80% niska/hartiaseudun kivuista (tieto kerätty vuosina 2020-2021). Lukema vastaa Selkäliiton selvityksiä. 

Ryhtiin voi vaikuttaa päivittäisillä toimillaan erittäin paljon. Hyvään ryhtiin vaikuttavat selkärangan kunto, lihastasapaino, keskivartalon lihakset ja niiden hallinta sekä asentotottumukset. 

 

Ryhti vaikuttaa sekä kehoon että mieleen

Hyväryhtinen ihminen näyttää terveemmältä, nuoremmalta, itsevarmemmalta ja reippaammalta. Lisäksi hyvä ryhti on edellytys joustavalle ja kauniille liikkumiselle. Kun ryhti on kunnossa, myös keho ja mieli toimivat paremmin yhdessä.

Alla olevassa kuvassa vasemmalla on hyvin yleinen, raskauden jälkeinen ryhtivirhe. Jos suorat vatsalihakset ovat erkaantuneet, huono ryhti saattaa ylläpitää erkaumaa ja altistaa mm. alaselkäkivuille. Jos ryhti painuu kasaan, myös hengityslihaksemme pallea menee kasaan. Pallea on yhteydessä lantionpohjaan, joten koko keho kärsii huonosta ryhdistä. 

 

Millainen on hyvä ryhti?

Hyvässä ryhdissä sivulta katsottuna

  • polvet ovat pienessä koukussa
  • lantio ei ole kallistunut eteen- tai taaksepäin
  • selkäranka muodostaa loivan s-kirjaimen
  • hartiat ja olkapäät eivät työnny eteenpäin ja pää on selkärangan jatkeena (ei eteenpäin työntynyt).

Yleisin ryhtivirhe raskauden jälkeen on se, että polvet ovat lukossa ja asento hieman takakeno. 

Voit auttaa kehoasi hyvän ryhdin hahmottamisessa, muistuttamalla itseäsi hyvästä ryhdistä aina kun muistat. Kiinnitä tänään erityistä huomiota ryhtiin arkitoimissasi: kun nostat ja kannat lasta, istut, kävelet, seisot, laitat ruokaa jne. Muista myös, että yksi hyvinvointimme suurimpia vihollisia on paikallaan istuminen. Paikallaan seisominenkaan ei ole hyväksi.

Pienet kehon verryttelyhetket päivän mittaan ovat erittäin suositeltavia, ne nostavat energiatasoa ja lisäävät aineenvaihduntaa. Pyöräytä aina muistaessasi hartioita pari kertaa tai tee keppijumppa joka vie aikaa vain muutaman minuutin!

 

Hahmota hyvä ryhti mielikuvien avulla 

Seuraavat asiat auttavat hyvän ryhdin ylläpidossa ja ryhdin korjaamisessa. Kuten lantionpohjan treenissä ja rentoutuksessa, myös ryhdin korjaamisessa mielikuvista on hurjasti apua. Mitä useammin korjaat ryhtiä ja asentoasi ja muistutat siitä kehoasi, sitä nopeammin se muuttuu tavaksi.

  1. Kohdista huomio lantionpohjaan ja hae sinne kevyt aktivaatio. Jo tämä ohjaa asentoasi oikeaan suuntaan.
  2. Aktivoi myös pakaralihaksia kevyesti ja ajattele vieväsi häntää kevyesti koipien väliin.
  3. Kuvittele suoliluuharjujen (kovat kohdat alavatsan molemmin puolin) ja kylkiluiden väliin tilaa. Huomaat, että selkä suoristuu. Muista hengittää rauhallisesti. 
  4. Paina lapoja alas ja ajattele, että sinulla on kaunis, leveä selkä. 
  5. Hengitys alkaa kulkea paremmin ja vapaammin, kun ryhti on kunnossa. Tunnetko sen? Älä kuitenkaan yliojenna ryhtiä vaan pidä keskivartalo vahvana. 

Ojenna selkää ja kohenna ryhtiä istuessa ja seistessä päivän aikana. Suorista selkä, avaa rintakehää ja paina lapoja kevyesti alas. Säännöllinen, monipuolinen liikunta, sekä keskivartalon syvien lihasten vahvistaminen auttavat hyvän ryhdin ylläpitämisessä.

Muista, että kaiken muun hyvän lisäksi hyvä ryhti kohentaa itsetuntoa ja itseluottamusta. Kokeile vaikka wonderwoman-asennon vaikutusta: Seiso jalat hieman harallaan, kädet vyötäröllä ja selkä suorana. Tässä asennossa olet valmis kohtaamaan kaikki elämäsi haasteet, selkä suorana ja pystypäin, kuten sanonta kuuluu.

Lue lisää jo tuhansien naisten valitsemasta Kuntouta keskivartalo® -verkkovalmennuksesta. Nordic Fit Maman valmennusten avulla otat hyvinvoinnistasi huolehtimisen vaivattomasti osaksi arkeasi! ❤️

Tutustu valmennuksiimme:

Katso kaikki valmennukset