ALOITA NYT

Pidä huolta riittävästä raudan saannista ja ehkäise raudanpuute

jaksaminen kuukautiset raskaus vieraskynä
Raudanpuute synnytyksen jälkeen

Vieraskynä: Puhti

Rauta on elimistölle välttämätön kivennäisaine. Raudan tärkein tehtävä elimistössä on osallistua hapen kuljetukseen punasolujen hemoglobiiniin kiinnittyneenä. Rautaa on saatava riittävästi ravinnosta, sillä elimistömme ei kykene tuottamaan sitä itse. Erityisesti kasvisruokavaliota noudattavien tulee kiinnittää raudan saantiin huomiota. Mikäli ravinnon mukana saatu rauta ei riitä, tulisi raudan saanti taata käyttämällä rautalisää. Riittävällä raudan saannilla voi vaikuttaa muun muassa omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Rautavarastoihin vaikuttavat raudan saannin lisäksi raudan menetys veren mukana sekä sen imeytyminen elimistössä. Naiset menettävät rautaa erityisesti kuukautisten myötä. Raskaus lisää raudan tarvetta johtuen lisääntyneestä punasolutuotannosta. Kuinka huolehtia riittävästä raudan saannista ja ehkäistä raudanpuutos?

 

Rautaa on saatava ravinnosta riittävästi

Raudan merkittävimpiä lähteitä ovat täysjyväviljavalmisteet sekä liharuoat ja -valmisteet. Erityisesti rautaa saadaan täysjyväviljavalmisteista esimerkiksi ruisleivästä ja palkokasveista. C-vitamiini edesauttaa raudan imeytymistä suolistosta. Tietyt ruoka-aineet ja juomat taas voivat heikentää raudan imeytymistä. Tämän vuoksi kahvia, teetä ja maitotuotteita kannattaa välttää samanaikaisesti rautapitoisten ruokien ja rautalisän kanssa, koska nämä häiritsevät raudan imeytymistä. Lisäksi tietyt lääkkeet saattavat häiritä raudan imeytymistä. Kysy tarkemmat ohjeet lääkkeisiin liittyen lääkäriltäsi.

Raudanpuute on erittäin tavallista, etenkin naisilla. Se voi syntyä, mikäli rautaa ei saada ravinnon mukana riittävästi, raudan imeytyminen on liian vähäistä tai sitä menetetään liikaa. Rautavarastoista huolehtiminen jo ennalta auttaa pysymään virkeänä ja terveenä, sillä alhaisten rautavarastojen korjaamisella voidaan ehkäistä raudanpuuteanemiaa.

Pitkään jatkunut raudanpuute on yleisin syy anemiaan. Arviolta 25–40 prosentilla naisista on jossain elämänsä vaiheessa raudanpuuteanemia. Anemian tyypillisimpiä oireita ovat väsymys, päänsärky, sydämen sykkeen nousu ja yleisesti heikentynyt fyysinen suorituskyky. Raudanpuuteanemiassa hoitona on aina rautalisä, sillä pelkkä ruokavalion muutos ei riitä korjaamaan anemiaa. Anemia korjaantuu usein rautalisällä muutamassa kuukaudessa, mutta rautalisän käyttöä on suositeltavaa jatkaa tämän jälkeen vielä 2–3 kuukauden ajan. Tämän lisäksi raudanpuutteen aiheuttaja tulee korjata, sillä raudanpuutos uusiutuu helposti. Noudata kuitenkin aina lääkäriltäsi saamiasi yksilöllisiä ohjeita raudanpuuteanemian hoitoon.

 

Odottavan äidin on syytä kiinnittää erityistä huomiota raudan saantiin

Hedelmällisessä iässä naisen raudan saantisuositus on 15 mg vuorokaudessa. Suositus on laskettu imeytyneen ja erittyvän raudan tasapainon mukaan. Ravinnosta saadusta raudasta imeytyy lopulta keskimäärin melko vähän, naisilla vain noin 15 %. Rautaa imeytyy parhaiten silloin, kun rautavarastot ovat niukat. Rautavarastojen kasvaessa imeytyminen pikkuhiljaa heikkenee.

Raskauden aikana äidin raudan tarve kasvaa. Tämä johtuu siitä, että äidin elimistön punasolutuotanto kiihtyy kiertävän veren määrän lisääntyessä. Siksi äidin rautavarastot voivat huveta raskauden myötä. Erityisesti raudanpuutteelle voi altistaa runsaat kuukautiset ja useat perättäiset synnytykset. Synnytyksen yhteydessä menetetään verta ja sitä myöten rautaa. Runsaat kuukautiset kannattaa ottaa puheeksi gynekologin kanssa; runsaiden kuukautisten hillitsemiseen on olemassa keinoja.

Raudan menetys on mahdollista myös minkä tahansa verenvuodon sekä verenluovutuksen vuoksi. Suolistosairaudet kuten keliakia voivat heikentää raudan imeytymistä suolistosta.

 

Selvitä Puhdin laboratoriokokeella omat rauta-arvosi

Ferritiini on raudan varastomuoto, eli se on hyvä elimistön rautavarastojen mittari. Alhainen ferritiini kertoo varastoraudan puutteesta. Ennen kun raudanpuuteanemia vielä kehittyy, voidaan ferritiiniarvosta jo todeta heikot rautavarastot. Ferritiinin mittauksen lisäksi veren rautapitoisuutta ja anemiaa selvitetään hemoglobiinin mittauksella. Mikäli hemoglobiini on alle viitearvon, on syytä epäillä anemiaa.

Puhti on palvelu, jonka kautta pääset raudanpuutteen tutkimukseen helposti ilman lähetettä. Puhti-testit otetaan Mehiläisen laboratorioissa ympäri Suomen. Tulosraportti on selkeä ja helppolukuinen. Näet raportilta omat tulokset vertailtuna viitearvoihin sekä saat lisätietoja tutkimuksista, arvoista ja oman terveyden edistämisestä. Tarvittaessa voit tilata erillisenä palveluna lääkärin etäkonsultaation suoraan tulosraportilta, mikäli esimerkiksi herää epäilys sairaudesta tai haluat keskustella lääkärin kanssa terveydestäsi tai testien tuloksista.

Tutustu valmennuksiimme:

Katso kaikki valmennukset