ALOITA NYT

Eroon lirahtelusta

virtsankarkailu
Virtsankarkailu synnytyksen jälkeen

Mitä jos pissat lirahtaa pöksyyn jumpassa? Tai virtsaa karkaa nauraessa ja aivastaessa?

Ei huolta, se on aivan tavallista, lohduttelee Riina Sannaa Nordic Fit Maman ensimmäisessä podcastissa Ikävistä ikävin virtsankarkailu synnytyksen jälkeen.

Monet synnyttäneet naiset kärsivät virtsankarkailusta. Myös ulosteen ja kaasun karkailua saattaa tapahtua. Nordic Fit Maman Kuntouta keskivartalo® valmennuksen synnytyksen jälkeen aloittaneista yli puolet kertoi kärsivänsä virtsankarkailusta ja lähes kolmannes kaasun karkailusta. 

Vaivat voivat tuntua nololta eikä niistä halua välttämättä puhua muille. Noloilu on kuitenkin turhaa.

Jos syvien vatsalihasten jumppa on jäänyt tekemättä ja lantionpohjan lihakset treenaamatta, ei asiasta kannata tuntea huonoa omaatuntoa. Tilanteen voi korjata myöhemminkin, keskivartaloa voi kuntouttaa hyvin tuloksin jopa vuosien kuluttua.

Virtsan ja ulosteen karkaileminen synnytyksen jälkeen on yleistä mutta normaalitilanne se ei ole. Onneksi on treeniohjelmia, jotka auttavat korjaamaan sen, mikä on mennyt vähän epäkuntoon.

Vatsalihaksia ja lantionpohjaa treenaamalla saadaan paitsi virtsa pysymään rakossa, myös esimerkiksi sisäelimet pysymään paikoillaan. Ryhtikin paranee.

 

Ovatko vatsalihakset kunnossa tai onko sinulla vatsalihasten erkauma

Sen saa selville helpolla testillä: Asetu selin makuulle jalat koukussa. Nosta päätä ja yläselkää ylös. Tunnustele vatsalihaksiasi vatsan keskilinjaa pitkin. Jos sormi uppoaa lihasten väliin, on kyse vatsalihasten erkaumasta. Katso myös ohjeet ja video vatsalihasten erkauman testaamisesta.

Jos erkauma tuntuu, ei huolta: sillä jo parin viikon säännöllisellä treenillä alkaa saada tuloksia.

Pienten lasten äitien aika on kortilla ja Nordic Fit Mama 1 - Kuntouta keskivartalo® -valmennuksen treenejä suunniteltaessa tämä on otettu huomioon. 10 minuuttia päivässä riittää!

Nordic Fit Mama syntyi siitä tosiasiasta, että synnytyksen jälkeiseen kehon kuntouttamiseen liittyen tietoa oli hyvin vähän saatavilla. Riina Laaksonen, NFM:n perustaja, ryhtyi opiskelemaan asiaa kärsittyään itse virheellisen treenaamisen aiheuttamista vaivoista synnytystensä jälkeen.

Muistetaan kuitenkin, että kuten aina, jos vaiva on vaikea eikä treeni auta, on syytä kääntyä terveydenhoitajan tai lääkärin puoleen.

Klikkaa Kehtaanko kysyä- podcasteihin tai kuuntele Ikävistä ikävin virtsankarkailu -jakso alta.

Tutustu valmennuksiimme:

Katso kaikki valmennukset