Blogi
Raskauden ja synnytyksen jälkeen muuttunut keho saattaa vaatia lähtöä treenivaateostoksille.
Laadukkaat ja kivan näköiset treenivaatteet ovat hyvä sijoitus, sillä ne kannustavat liikkumaan. Hyvä vinkki on pukeutua niihin jo hyvissä ajoin ennen...
Lantionpohjan lihasten toiminta vaikuttaa kokonaisvaltaisesti naisen hyvinvointiin, kehoon ja mieleen. Lantionpohjan kunnon moninaiset vaikutukset ulottuvat erilaisista kiputiloista ja kiusallisista vaivoista (esim. virtsankarkailu) aina arjessa jaksamiseen. Tilanne usein korostuu...
Vatsan turvotus on useimmille meistä tuttu vaiva. Olo on epämukava eikä pömpöttävä vatsa näytäkään hyvältä. Turvotukseen liittyvät ilmavaivat voivat myös olla kiusallisia.
Onneksi vaivaan on saatavilla apua. Kun...
Liikunnan ja lantionpohjan tärkeyttä korostetaan aina, mutta myös suoliston hyvinvointi on ollut viimeaikoina otsikoissa, sillä suolisto-ongelmat ovat lisääntyneet. Nyt on havaittu, että suoliston mikrobiomin tasapaino vaikuttaa terveyteen huomattavasti...
Reetta Takasen vuonna 2019 Jyväskylän yliopistossa tekemässä terveyskasvatuksen alaan kuuluvassa opinnäytetyössä tutkittiin Nordic Fit Maman verkkovalmennusten vaikutusta synnyttäneiden äitien hyvinvointiin.
Sähköiset palvelut ovat...
Ennen kuin aloitat juoksemisen varmista, että lantionpohja on toipunut raskaudesta ja synnytyksestä. Raskauden ja synnytyksen heikentämien keskivartalon syvien lihasten vahvistaminen voi kestää 5-6 kuukautta. Moni kärsii myös lantionpohjan kireydestä....
Lantionpohjan lihakset ovat naisen elämässä yksi tärkeimmistä lihasryhmistä. Niiden kunto vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin alapäästä yläpäähän ja juoksijan on syytä pitää myös näistä lihaksista...
Synnytyksen jälkeen keskivartalon kuntoutus aloitetaan lantionpohjan sekä syvien vatsalihasten aktivoinneilla. Syvät vatsalihakset ja niiden vahvistaminen ovat lantionpohjan lihasten aktivointien lisäksi avainasemassa raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kun...
Kuukautiskierron vaikutuksesta treenaamiseen ei paljon puhuta. Monelle saattaa tulla siksi yllätyksenä, miten erilaiselta kuntoilu eri kuukautiskierron vaiheissa tuntuu ja miten paljon suorituskyky vaihtelee - ja mistä vaihtelevat tulokset ja tuntemukset johtuvat.
Asiaa ei...
”Monipuolisella liikkumisella on vaikutusta myös suolistobakteereihin. Aktiivinen arki saa mikrobistossa aikaan toivottua vilinää”.
Näin toteaa urheilulääkäri Lauri Alanko Helsingin Sanomissa. Jutun aiheena olivat vatsavaivat.
Harva meistä tulee...